Kaikki ryhmäliikuntatunnit sisältävät alkulämmittelyn ja palauttelun. Voit tarvittaessa pyytää ohjaajalta vaihtoehtoista liikettä tai tehdä halutessasi oman variaation, mikäli tunnin jokin liike ei sovi sinulle. Samaa ohjelmaa toistetaan yleensä useamman viikon ajan, joten ehdit hyvin opetella liikkeet. Tarvittaessa tunnilla annetaan vaihtoehtoja kauden edetessä, jotta halukkailla on mahdollisuus haastaa itseään.
Pukeudu joustaviin sisäliikuntavaatteisiin, paitsi vesiliikunnassa uima-asuun. Kehonhuollollisille tunnille kannattaa osallistua sukilla tai paljain jaloin, muille tunnille kannattaa varustautua sisäliikuntakengin. Ota lisäksi hikipyyhe ja juomapullo mukaan. Pyyhettä on hyvä käyttää suojana matolla. Kaikissa toimipisteissä tarvitset suihkussa käyntiä varten omat pesuaineet ja kylpypyyhkeen. Muistathan, että vesiliikuntaan osallistuaksesi sinun on hygieniasyistä peseydyttävä ennen altaaseen menoa.
Ohjaaja kertoo tunnin alussa, millaisia välineitä tunnilla tarvitaan. Jos osallistut suoratoistetulle tunnille esimerkiksi kotona, voit soveltaa. Täytetyt vesipullot toimivat käsipainoina, kirjoja täynnä oleva reppu esimerkiksi kahvakuulan korvaajana maastavedossa ja rullalle kääritty pyyhe korvaa joogablokin.
Jos varauskalenterissa tuntinimen perässä on kirjaimet LS, se viittaa suoratoistoon (live streaming). Näitä tunteja on Myllypuron kampuksella. Ohjaaja ohjaa sekä paikalla olijoille että etänä osallistuville realiajassa samaa tuntia. Asiakkaat eivät näy kamerassa, vaan kamera ohjataan kuvaamaan pelkästään ohjaajaa. Vain ohjaajan mikrofoniin puhuma puhe kuuluu etänä osallistuville, ei paikalla olevien asiakkaiden mahdollinen puhe.
1 Kehonhuoltotunnit
Kehonhuoltotunnit ovat temmoltaan rauhallisia tai maltillisia. Ne sopivat hyvin palauttavaksi harjoituksiksi niin keholle kuin mielelle. Voit osallistua pelkästään kehonhuoltotunnille tai yhdistää tunnin johonkin toiseen harjoitukseen.
Etänä osallistuvien kannattaa varautua kehonhuoltotunneille ainakin jumppamatolla tai muulla mukavalla alustalla. Tunnista riippuen suositeltavia apuvälineitä ovat joogablokit/paksut kirjat/avaamattomat kahvipaketit/pyyherullat, pilatespallo/leikkipallo, foam roller/kaulin, tennispallo/fasciapallo/nystyräpallo. Tunneille on mahdollista osallistua myös ilman lisävälineitä.
Flow jooga
Voit tulla tunnille juuri sellaisena kun olet. Tällä tunnilla keho ja mieli rentoutuvat ja voimaantuvat. Asanat lämmittävät, vetreyttävät ja energisoivat kehoa ja mieltä. Tunti sopii aloittelijoille sekä rauhallisesta harjoituksesta pitäville kokeneimmille joogeille. Voit käyttää tunnilla omaa joogamattoa tai lainata salin mattoa. Loppurentoutusta varten voit ottaa mukaan lämpimät vaatteet tai lainata salin torkkupeittoa.
Kehonhuolto & Liikkuvuus
Kehonhuoltotunti sisältää vaihtelevan kattauksen kehoa huoltavia ja avaavia harjoitteita: dynaamista liikkuvuusharjoittelua, aktiivista ja passiivista staattista venyttelyä, tasapainoharjoitteita, kehonhallintaa ja linjauksia parantavia liikkeitä sekä myös joitakin kehoa vahvistavia liikkeitä. Voit ottaa tunnille oman maton tai lainata salin mattoa.
Niska & Selkä
Tällä tunnilla tehdään ylä- ja keskivartalon lihaksia elvyttäviä, vahvistavia ja rentouttavia harjoituksia ja lisätään rangan liikkuvuutta. Ohjaaja opastaa oikeaan tekniikkaan. Välineitä käytetään vaihtelevasti, myös kehonpainoa. Alkulämmittelyn jälkeen siirrytään lihaskuntoharjoituksiin ja lopuksi tehdään palauttavia venytyksiä. Tunti sopii kaikentasoisille liikkujille.
Yin jooga
Yin jooga on mieltä sekä kehoa vapauttava ja rentouttava, restoratiivinen joogaharjoitus. Asanoissa eli asennoissa ollaan 2-5 minuuttia ja haetaan tervettä liikkuvuutta erityisesti lantion ja rangan alueelle. Syvän ja rauhallisen hengityksen avulla keho ja mieli rauhoittuvat ja hiljentyvät. Painovoima, hengitys ja rentous houkuttelevat kehoa sinne, minne haluamme sen viedä.
Pilates
Pilates tunti vahvistaa keskivartaloa hartioista lantion alaosaan saakka ja lisää rangan liikkuvuutta sekä parantaa kehon hallintaa eri asennoissa. Liikkeet lähtevät keskivartalosta. Tunti herättelee syviä vatsalihaksia vahvistaen keskivartaloa tehokkaasti, kohentaa ja ylläpitää ryhtiä sekä pitää selän terveenä. Pilates-tunneilla hengitys on olennainen osa harjoitusta. Menetelmän avulla voi harjoittaa itselle tasapainoisen ja vahvan lihaksiston sekä joustavat nivelet ja hyvän lihasvenyvyyden.
2 Lihaskuntotunnit
Lihaskuntotunnit ylläpitävät tai kehittävät lihaskestävyyttä ja mahdollisesti lihasvoimaa. Tunnit sopivat joko omaksi harjoituksekseen tai voit yhdistää tunnin esimerkiksi tanssi- ja/tai kehonhuoltotuntiin.
Etänä osallistuvien kannattaa varautua lihaskuntotunneille ainakin jumppamatolla tai muulla mukavalla alustalla. Tunnista riippuen suositeltavia lisävastuksia ovat käsipainot/täytetyt juomapullot, kahvakuula/täytetty reppu, vastuskuminauha. Liikkeitä voi halutessaan tehdä myös ilman välineitä.
Lempeä lihaskuntotreeni
Lempeän lihaskuntoharjoittelun alussa kehoa herätellään pitkällä alkulämmittelyillä, tunnin tempo on rauhallinen ja harjoitus päätetään pitkään palautteluosioon.
Lihaskuntoharjoittelu kehittää tai ylläpitää erityisesti suurten lihasryhmien lihaskestävyyttä. Vastuksenaa käytetään erilaisia painoja tai oman kehon painoa. Tunti ei sisällä varsinaista sykkeennostoa tai hyppyjä. Liikkeet tehdään joko musiikin tahtiin tai aikaa vastaan. Parasta tässä tunnissa on se, että voit ohjaajan opastuksella säädellä oman treenisi kuormitusta kevyestä haastavaan! Tunti soveltuu niin aloittelijoille kuin kokeneille liikkujille.
Lihaskuntotreeni
Lihaskuntoharjoittelu kehittää tai ylläpitää erityisesti suurten lihasryhmien lihaskestävyyttä. Vastuksena käytetään erilaisia lisäpainoja tai oman kehon painoa. Tunti voi sisältää jonkin verran sykettä nostavia liikkeitä. Liikkeet tehdään joko musiikin tahtiin tai aikaa vastaan. Parasta tässä tunnissa on se, että voit ohjaajan opastuksella säädellä oman treenisi kuormitusta kevyestä haastavaan! Tunti soveltuu niin aloittelijoille kuin kokeneille liikkujille.
Kuntosali
Ohjatulla kuntosaliharjoittelutunnilla pääset tekemään perusliikkeitä kuntosalilaitteilla ja vapailla painoilla. Tunnin alussa ohjaaja näyttää liikkeet ja tekniikat. Kuntosaliharjoittelu kehittää monia terveydelle ja hyvinvoinnille tärkeitä ominaisuuksia kuten lihasvoimaa, kestävyyttä, liikkuvuutta ja luuston vahvuutta. Tuntien tavoitteena on oppia liiketekniikoita ja saada hyvä treenifiilis, mutta myös itseluottamusta jatkaa harjoittelua salilla itsenäisesti. Tunti sopii erityisesti aloittelijoille, mutta myös saliharjoitteluun perehtyneet ovat tervetulleita tälle tunnille.
3 Tanssitunnit
Tanssitunneilla edetään musiikin rytmissä erilaisten koreografioiden läpi. Ne soveltuvat niin päivän ainoaksi sykettä nostavaksi harjoitukseksi kuin myös yhdistettäväksi lihaskunto-, toiminnallisen- ja/tai kehonhuoltoharjoituksen kanssa.
Etänä osallistuvien kannattaa huolehtia siitä, että itsellä on ainakin muutama neliö tilaa liikkua eri suuntiin. Mitä enemmän tilaa, sitä isommat liikeradat ovat mahdollisia.
Dance Mix
Dance like nobody’s watching! DanceMix on vauhdikas ryhmäliikuntatunti, joka inspiroituu musikaalien ja popmusiikin maailmasta. Tuntia rytmittävät erilaiset hittibiisit ja kokonaisvaltainen hauskanpito. Tunti etenee kappale kappaleelta, muodostaen yksittäisiä koreografioita suhteessa musiikkiin. Tunti on aloittelijaystävällinen, mutta myös kokeneemmat tanssijat saavat varmasti tunnista haastetta. Ota irtiotto arjesta, tule DanceMixiin!
Jamaican Street Dancehall
Jamaican street dancehall ilmentää jamaikalaista kulttuuria ja itseilmaisua. Tunnilla opit dancehallin askeleita ja koreografiaa eri kappaleiden mukaan, mutta enimmäkseen tällä tunnilla on kyse hauskanpidosta, energisyydestä ja nauttimisesta! Ohjaajalla on tapana selittää, miten tanssiliikkeet ovat syntyneet, jolloin liikkeistä saadaan parempi käsitys. Sillä välin voit napata vesipullon ja pitää juomatauon. Tunti sopii kaikille: sinun ei tarvitse osata tanssia, ohjaaja opastaa.
4 Toiminnalliset tunnit
Toiminnallisilla tunneilla pyritään usein laajoihin liikeratoihin. Liikkeiden suoritustempo vaihtelee rauhallisesta reippaaseen, usein liikkeitä tehdään omaan tahtiin. Toiminnallinen tunti sopii sekä yksittäiseksi harjoitukseksi että yhdistettäväksi tanssi- ja/tai kehonhuoltoharjoituksen kanssa.
Etänä osallistuvien kannattaa varautua toiminnallisille tunneille ainakin jumppamatolla tai muulla mukavalla alustalla. Tunnista riippuen suositeltavia lisävastuksia ovat kahvakuulat/käsipainot/täytetty reppu. Lisäksi on hyvä varmistua siitä, että ympärillä on riittävästi tilaa erilaisille liikkeille.
Akrobatia
Kutkutteleeko uusien taitojen oppiminen, kärrynpyörät tai käsilläseisonta? Tunti sisältää erilaista kehonhallintaa ja perusliikkeiden tekniikkaa. Tunnille ei ole taitovaatimuksia, vaan se sopii kaikille.
Kahvakuula
Kahvakuulatunnilla tehdään toiminnallisia lihaskunto- ja kehonhallintaliikkeitä eri painoisia kahvakuulia hyödyntäen. Liikkeitä käydään lämmittelyn yhteydessä yhdessä läpi. Tunnilla opit oikeat tekniikat liikkeisiin ja pääset haastamaan kehoasi monipuolisesti. Harjoitus tehdään esimerkiksi pattereina aikaa vastaan ja patterien välissä pidetään lyhyt juomatauko. Tunti sopii niin aloitteleville kuin kokeneille treenaajille, sillä pystyt itse säätelemään liikkeiden kuormitusta valitsemalla kevyemmän/raskaamman kahvakuulan tai hidastamalla/nopeuttamalla tempoa.
Kuntopotkunyrkkeily
Kuntopotkunyrkkeilytunneilla harjoitellaan peruslyöntejä ja -potkuja. Tunnit koostuvat tekniikan harjoittelusta, ohjatusta sparrista parin kanssa ja sykettä nostavista sprinteistä. Huolehdimme, että harjoittelu on turvallista kaikille. Tunnille osallistuminen ei vaadi aiempaa kokemusta, mutta ohjaaja lisää haastetta kauden aikana, jotta myös aktiiviset kävijät saavat uusia haasteita. Tunnilla on joka toinen kerta potkupainotus ja joka toinen lyöntipainotus.
Toiminnallinen harjoittelu
Toiminnallinen harjoittelu yhdistää sykkeennosto-, lihaskunto- ja liikkuvuusharjoittelun. Liikeradat ovat yleensä laajoja. Harjoitus voidaan tehdä kokonaan ilman välineitä tai käyttää välineitä tuomaan lisävastusta. Tunti soveltuu erityisesti aiemmin jo ryhmäliikuntaa harrastaneille, mutta on sovellettavissa myös aloittelijoille.
Vesikiertoharjoittelu
Vesikiertoharjoittelussa jokainen saa liikkua omaan tahtiin eikä tunti sisällä haastavia koreografioita. Veden vastus on kevyempi rauhallisesti liikkuessa ja raskaampi nopeasti liikkuessa. Tunti koostuu pääosin aikaa vastaan tehtävästä kierto- tai patteriharjoittelusta. Vesiliikuntavälineitä käytetään vaihdellen. Tunti sopii hyvin niin aloittelijoille kuin kokeneille vesiliikkujille.