Liikuntapalvelujen viikkokattaus kohentuu lokakuun alussa merkittävästi, kun Metropolian Myllypuron kampuksen upeat liikuntatilat saadaan Zonen käyttöön arkipäivinä myös klo 8-16 väliselle ajalle. Uudet vuorot ovat Zonen varauskalenterissa varattavissa maanantaista 5.10. alkaen.
Liikuntatarjonta täydentyy Myllypurossa etenkin sulkapallon osalta, sillä jatkossa päivän ensimmäisillä vuoroilla pääsee pelaamaan jo klo 8 aamulla.
Sulkiksen ohella Myllypuron päivien valikoimaan on lisätty Liikuntapassivuoroja, joita voi varata esimerkiksi kaveriporukan pelejä tai muuta omatoimista liikuntaa varten. Vuoroja on tarjolla sekä palloiluun soveltuvasta isosta liikuntasalista että peilisalista, joka sopii mm. tanssiin, joogaan ja kehonhuoltoon.
Uudet vuorot ovat liikuntapassilaisten varattavissa aikoina, jolloin liikuntatiloissa ei järjestetä opetusta.