February 2018, Saija Halminen; Ne pienet valinnat, jotka tekevät sinut onnelliseksi

Olen tällä hetkellä vaihto-oppilaana Espanjan auringon alla kesäkuuhun asti, ja täällä ollessani olen huomannut todella pienten asioiden vaikuttavan positiivisesti omaan mielialaani, jotka taas vaikuttavat omaan fyysiseen jaksamiseeni huomattavasti.

Vaihtoon lähtiessä on niin paljon stressaavia asioita hoidettavana, mutta kun vihdoin pääsin kohteeseen ja asetuin aloilleni uuteen kotiini, tein yhden päätöksen: tee joka päivä joku asia, joka tuottaa iloa juuri sillä hetkellä. Tällaisia asioita tähän mennessä ovat olleet esimerkiksi aamupalahetki parvekkeella auringon noustessa, lenkki uusissa maisemissa meren rannalla, matkustelu ja seikkailu uuden kotikaupungin pikkukaduilla ja uuden harrastuksen aloittaminen. Pieniä tekoja, mutta omalle henkiselle hyvinvoinnille niin suuria asioita, ja juuri nyt tätä tekstiä kirjoittaessani voin sanoa olevani täysin 100 % onnellinen – toivottavasti säkin siellä teet juuri niitä asioita mistä tykkäät, ja voit tuntea samoin!

Usein kun ajatellaan terveyttä, tulee ensimmäisenä mieleen fyysiset ominaisuudet: kuntotaso, ruokailutottumukset, viikoittainen urheilun määrä ja riittävä uni. Mutta entäpä henkinen hyvinvointi – miten voit ylläpitää omaa henkistä jaksamistasi, mielenterveyttäsi ja ylipäätänsä sitä, että olet onnellinen?

Henkinen hyvinvointi on tärkeä elementti kaikkien meidän elämässämme, ja kun asiat ovat järjestyksessä ja hallinnassa mielen sisällä, pystyt helpommin huolehtimaan myös fyysisestä kunnostasi. Vain pienetkin asiat riittävät – tee asioita, joista nautit juuri sillä hetkellä. Keskity täysillä elämiseen, ja unohda pienten asioiden murehtiminen. Karsi elämästäsi sellaiset elementit, joiden tiedät aiheuttavan ylimääräistä stressiä tai tuovan murheita jokapäiväiseen elämään. Ja muista keskittyä niihin arjen pieniin iloihin: onnistuminen töissä tai koulussa, ihana juttuhetki ystävien kanssa tai se pieni auringonpaiste, joka muistuttaa kevään tulosta. Elämästä pitää nauttia täysillä, joten muista tehdä valintoja jotka tekevät juuri sinut onnelliseksi.